Kaksisuuntaisille vertaistukea

Tänne voisi kaikki kaksisuuntaiset kirjoitella kuulumisiaan ja sitten samalla tukea toisia kaksisuuntaisia.

Kaksisuuntainen on aika kavala sairaus. Jos sattuu hypomania/mania iskemään niin eipä sitä ole köyhä eikä kipeä. Sitä tuhlaa rahansa ja maineensa, ja seuraavaksi onkin sitten masennuskausi.
Itse selvisin aika vähällä vuosi sitten syksyllä kun minuun iski hypomania. Tajusin sairaanhoitajani kehoituksesta mennä Auroran päivystykseen, josta sain sitten pussillisen Serenaseja. Ne kyllä lannistivat hypomanian tehokaasti, eikä tullut edes masennusjaksoa.
Tässä tapauksessa aika hyvin toimittu Auroran sairaalan taholta.

No tännekin palstalle eksyin ja ajattelin, että muutaman rivin laitan tänne. Oman kaksisuuntaisen diagnoosin sain noin reilu vuosi sitten. Näin jälkeenpäin on helppo muistella noita nuoruuden manioita. Noin 20 vuotta sitten eka mania ja paljon paloi rahaa, muutama satatuhatta onneksi markkaa, mutta meni kuitenkin. Nythän näin jälkikäteen on ollut helppoa tunnistaa noita tekemisiä maniassa tai kaksisuuntaisen sekalaisessa olossa. Mieletön määrä vaimon vaihtoviikkoja, lukematon määrä lyhyitäitä työsuhteita. Töissä oon elämäni tehnyt myyntialalla ja on ollut viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana noin 30 eri työsuhdetta ja 4 omaa firmaa, jotka lopettaneet toimintansa aika nopeesti. Esim. aamulla olin työttömänä ja illalla oli jo firma pyörimässä. Että tällasta. Voi kun sitä vois jotain kautta kertoa niille ihmisille, jotka ihmettelevät mikä mua vaivaa, kun elämä menee niin kuin menee. Edes jotenkin joku sain tietoo näistä sairauksista ennen kuin tekee jotain tyhmää. Jännää tää on ainakin ollut

Hei kaikki kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavat!

Miksi turhaan piilottelette, kun tällä palstalla olisi mahdollisuus jakaa kokemuksiaan ja purkaa taakkaansa? Ei tässä sairaudessa ole mitään hävettävää (vaikka masentuneena painuisikin mieluiten maan alle...) -emme ole itse tätä valinneet. Tämän päivän maailma on rankka paikka 2-suuntaiselle: stressiä riittää, kaikki tuntuu ehkä liiankin monimutkaiselta, työssä olevilta vaaditaan suorituksia yli voimavarojen jne.
Jos olet vielä persoonaltasi erityisherkkä (kuten minä), maailma on välillä pelottava paikka!
Itse olen 50+ nainen, olin/olen vielä osasairauspäivärahalla (4 kk), kun voimat loppuivat. Elokuussa on edessä paluu kokoaikatyöhön! Kokopäiväduuni pelottaa jo nyt, sillä luulen, että viimeistään ensimmäisen kuukauden jälkeen olen sairaslomakunnossa.
Keväällä oli hypomaniajakso, jolloin kaikki oli ok parin kuukauden ajan ja tein suuria ideointeja ja suunnitelmia (tiedätte varsin hyvin tämän vaiheen). Rahaa en onneksi investoinut kuin 900 e, vaikka sekin nyt harmittaa masentuneena. Ja sitten putosin toukokuussa masennuksen loukkuun, josta nyt pyristelen pois.
Olen toistaiseksi kieltäytynyt lääkityksestä (oma moka?), kun mikään ei tunnu sopivan tai kompastelen jo alkuvaiheen sivuoireisiin ja lopetan herkästi kaikki lääkkeeni. Alkoholi ei onneksi sovi minulle, joten siihen koukkuun jäämisestä ei taida olla pelkoa. Jos vatsani ei olisi näin herkkä, olisin varmaan jo alkoholisti!

Kirjoittakaa kokemuksianne ja hakekaa ja antakaa tukea! Itselläni on (jopa nyt masentuneena) suunnitteilla, että saisin bipolaarisia koottua ryhmäksi niin, että jatkuva vertaistuki olisi mahdollista. Tietenkin ihmisten "kemioiden" pitää kohdata, olemme kuitenkin kaikki omia persooniamme (ja hyvä niin, jokaisella on oikeus olla oma itsensä). Itse olen Itä-Suomesta. Toivon, että täällä on viestejä, kun seuraavan kerran kirjaudun sisään!